Kamarikuoro

Kamarikuoro on tavoitteellinen mutta lämminhenkinen ja rento kamarikokoinen kuoro, joka on laulaa a capella eli ilman säestystä. Kamari osallistuu kilpailuihin ja keikkailee ahkerasti. Kamari ilmoittelee itse, jos kuorossa on tarvetta laulajille. Kamarilla on omat nettisivut!

Kamarikuoro Vivacessa laulaa parikymmentä pääkaupunkiseudulla asuvaa nuorta aikuista, joita yhdistää rakkaus musiikkiin ja yhdessä laulamiseen. Kuoron vahvuus on monipuolinen ohjelmisto: popklassikoita ja modernia kuoromusiikkia, kansanlauluja ja klassista.

Kuoro on perustettu vuonna 2014, minkä jälkeen mukaan on tullut monta huipputyyppiä. Ahkeran harjoittelun tulos näkyy ja kuuluu. Kuoro keikkailee aktiivisesti, ja tammikuussa 2018 se pääsi ensimmäistä kertaa tekemään studioäänityksiä.

Into ja motivaatio näkyvät ulkomailla asti. Lokakuussa 2018 kuoro sijoittui kultatasolle folk- ja B-sarjoissa Beira Interior -kilpailussa Portugalissa, ja sai myös erityismaininnan Siiri Suoniemen suunnittelemista folk-koreografioista.

Voittoisa joukko Portugalissa syksyllä 2018